Nyt on pakko spekuloida vähän jääkiekkoa.

Mä itseasiassa en seurannut edes alunperin koko hommaa. Muunmuassa eräs ystäväni ehdotti vapun aattona, että menisin hänen luo seuraamaan suomipeliä ja tuolloin nauroin hänelle vaan, että "luuletko tosiaan että olen tulossa?"

No, jotenkin sitä kuitenkin pelien aikaan eksyi ylen nettisivuille seuraamaan tilannetta pelien aikaan vaikkei tv:tä avannutkaan. Lopullinen täyskäännös tapahtui nyt viime torstaina, kun istuskelin toisen ystäväni kanssa asunnollani ja pohdimme mitä tekisimme. Avasin sitten telkkarin, jotta "suomipeli voi taustalla pyöriä ja sitä voi ohi mennen tarkkailla", mutta hups toisen erän alussa olimme jo nokka kiinni ruudussa jännittämässä tilannetta niin, ettemme malttaneet mihinkään muuhun edes keskittyä.

Perjantain peliä varten pystytimme jo suunnitellusti kisastudion. Tyypilliseen olut-traditioon emme alkaneet kun kumpikaan meistä ei pahemmin alkoholia juo, mutta korjasimme tilanteen hyvän ruuan avulla. Ja kun Suomi tuon Venäjäpelinkin voitti, sovimme heti pelin jälkeen pitävämme kisastudiota yllä myös sunnuntaina yhdessä ja jääkiekkohan oli kovana puheenaiheena koko viikonlopun ajan sitten.

Eilen valmistauduimme peliin jo hyvissä ajoin, onnistuimme saamaan kiinni suomalaisten strategiasta jo ensimmäisessä erässä ja spekuloimme sen minkä ehdimme. Toisen erän alkupuoliskolla haukuimme jo suomalaiset pelaajat lyttyyn ja olimme varmoja, että suomi nyt kusee pelinsä ja pahasti.

No toisin kävi, Suomi voitti ja pakkohan meidänkin oli sitten lähteä voittojuhlia Oulun torinrantaan seuraamaan..

Näin jääkiekko siis vei mennessään ja ainakin meidän osalta Immonen ja Granlund ovat saaneet kaksi ihailijaa lisää. Pojat ovat sekä pelitaidoiltaan, että ulkonäöllisesti varsin upeita miekkosia. ^^ Ja onhan Granlund "melkein kaveri", kun naapuripaikkakunnalta on kotoisin ja vain muutaman vuoden minua nuorempi. Sitäpaitsi olen aikoinaan Kiekko-kettujen ja Laser-HT:n pelejä käynyt seuraamassa. Ei sillä, että tämä Mikke olisi koskaan jäänyt mieleen tai olisin edes hänen olemassaoloaan koskaan pistänyt merkille, mutta kai minä olen hänet jäällä jo silloin nuorempana nähnyt, veikkaisin.

Joka tapauksessa, kyllä suomalaiset osaa näköjään vaikka yllättynyt tästä olenkin. Ja vahvasti musta tuntuu myös siltä, että ensivuonnakin tämä tyttö ylläpitää kisastudiota, sen verran ehti nyt kolmen pelin aikana jäädä jääkiekkoon koukkuun hupsista.